Kaukaan salibandyturnaus 20.1.2018
Perinteinen Kaukaan salibandyturnaus pelattiin Lylyn palloiluhallilla neljän joukkueen voimin. Sellu oli saanut vahvistuksia mestareilta ja biojalostamo laittoi hynttyyt yhteen tutkimuskeskuksen kanssa. Turnaus oli jälleen kovatasoinen ja kaikki nauttivat täysin rinnoin liikuntapäivästä. Pelien jälkeen menimme Uuteen Hyötiöön syömään ja saunomaan.
Ensimmäinen peli pelattiin Sellun ja BioBR joukkueiden kesken. Kuvassa BioBR puolustaa maaliaan Sellun hyökkääjää vastaan. Sellun kokemuksen tuoma taito oli liikaa BioBR-joukkueelle ja Sellu vei selvällä maalierolla voiton aamun ensimmäisestä pelistä.
Sahalla oli joukkue täynnä taitavia pelaajia, mutta he joutuivat silti koville hanakoiden Paperin joukkueen hyökkääjien myllyttäessä maalin edessä. Mustissa pelaava Saha ehti kuitenkin 2 x 15min peliajan puitteessa tehdä riittävät maalit Paperin kukistamiseksi.
Peleissä nähtiin myös nainen jokaisessa joukkueessa sääntöjen mukaisesti. Pelin jälkeen käteltiin kuten turnauksissa on tapana.
Seuraaavaksi Saha lähti BioBR-joukkueen kaatoon. Vaikka kelpapaidat saivatkin Sahan veskan taakse muutaman pallon, Saha vei ottelun selvin numeroin.
Sellun hyökkääjä vs. Sellun puolustaja. Peli oli pääsääntöisesti todella vauhdikasta ja turnaukseen oli saatu tuomari ulkoa. Hän kertoi pelien olevan fyysisiä, mutta hyvässä hengessä pelattuja. Pelissä nähtiin niin jäähyjä kuin rangaistuslaukauksiakin.
Sellulla oli kokenut joukkue jalkeilla ja he menivät tänäkin vuonna finaaliin. Sahan nuori ja enegrinen joukkue tuli haastajaksi. Finaali peli oli tasainen ja kovaa taistelua nähtiin kummankin puolin. Pelin tunnelma oli sähköinen ja silminnähden jännittävä. Kumpikin joukkue teki kaksi maalia peliajalla joten varsinaisen peliajan jälkeen oltiin tasoissa. Seurasi 10min jatkoaika kultaisen maalin säännöllä.
Kuten kaikissa Lylyn tapahtumissa, järjestelypoppoo oli suuressa roolissa hyvän turnauksen toteuttamisessa. Keskellä Sirpa Inkinen ja oikealla Eija Laakso hoitivat ansiokkaasti toimitsijan tehtäviä asiallisesti silmänsä suojaten. Myös he elivät jännittävän finaalin tunnelmassa.
Saha janosi maalia jatkoajallakin ja niinhän siinä sitten kävi, että mustissa pelaava Saha sai reikäpallon toimitettua Sellun maaliin heidän uhrautuvasti puolustamisesta huolimatta. Moninkertainen mestari, Sellu, joutui tänä vuonna taipumaan Sahan joukkueelle tuloksin 3-2.
Sahan voittajajoukkue
Sellun hopea joukkue
Kuvassa Sahan voittajajoukkueen pelaajat noutamassa ansaitsemansa palkinnot pikku-toimitsijan valvoessa kentän laidalla.
Palkintojenjaon jälkeen pelattiin pronssimatsi, jonka BioBR voitti selvin numeroin.
Turnauksessa pronssimatsin voittanut BioBR- joukkue
Osa Paperin joukkueesta.